Onnistunut perehdytysprosessi
Kaikki tämä on nyt viimeisessä toteutusvaiheessa Pohjoismaissa, ja seuraavana on tarkoitus testata ratkaisua DACH-alueella (Saksa, Itävalta ja Sveitsi). ”Saksalaisten asiakkaiden keskuudessa toteutetussa testissä saatiin vaikuttavia tuloksia. Nimen ja osoitteen hakutuloksista kokonaiset 95 prosenttia olivat onnistuneita, mitä voidaan pitää upeana tuloksena. Olemme tehneet testin myös Baltian maissa, joissa tulokset olivat erittäin hyviä”, Jesper Vojdeman sanoo.
D&B Data Blocks sisältää valvontaominaisuuden, joka antaa tietoa reaaliajassa, kun jossakin rekisteröidyistä D-U-N-S®-numeroista (Data-Universal-Numbering-System) tapahtuu datamuutoksia. Tämä säästää Netsiltä valtavasti aikaa tarkastuksilta ja manuaaliselta muutosten etsimiseltä.
Nets on toistaiseksi ostanut kolme Data Blocksia, mutta ratkaisu on joustava, ja sitä voidaan milloin tahansa laajentaa tai muuttaa tarvittaessa. ”Meille on arviomme mukaan erityisen tärkeää, että voimme saada selville kaikki sekä nykyisiin että uusiin, potentiaalisiin asiakkaisiin liittyvät riskit ja mahdollisuudet. Näin voimme helpommin segmentoida ja selvittää, mitä voimme konkreettisesti tarjota lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä”, Elsebeth Gundersen Jensen sanoo.
”Valitsemamme D&B Data Blocks ‑ratkaisun avulla voimme hakea asiakasdataa juuri sillä tarkkuudella, joka sopii kulloisiinkin tarpeisiimme. Voi olla, että tarpeemme muuttuvat ajan myötä, jolloin voimme mukauttaa ratkaisun uuteen tilanteeseen nopeasti. Voimme nyt muun muassa tarjota konkurssirobotillemme päivitettyä dataa, jotta olemme jatkuvasti selvillä asiakkaiden taloudellisesta tilanteesta. Toimitamme nämä tiedot sekä rahoitus- että myyntiyksikölle.”
D&B Data Blocks ‑ratkaisu voidaan yhdistää myös Dun & Bradstreetin RUM-konseptiin (Records Under Management). Se on kaupallinen malli, joka mahdollistaa datan vastaanottamisen kulloiseenkin tilanteeseen sopivassa muodossa.
Johtoasema Euroopassa
Nets haluaa laajentaa D&B Data Blocks ‑ratkaisua ja pidemmän aikavälin suunnitelmassa Data Blocksin skaalautuva kehityspotentiaali kattaa myös koko Nexi Groupin.